Vanhis järjesti jo toisen kerran syksyisen heijastintapahtuman, Martin Menninkäisjahdin, ja tapahtuma oli viime kerran tapaan menestys!

Tapahtuma alkoi noin kello 17, kun Urheilupuistossa alkoi jo hämärtää. Urheilupuiston lenkkipolun, Karikon lenkin, varrelle oli piilotettu 40 menninkäistä, eli heijastinta, joiden etsiminen onnistui taskulampun avulla. Menninkäisjahti alkoi Aurinkopuistosta, eli “Mummopuistosta” (viralliselta nimeltään Unelmien kannas). Jahdin aluksi osallistujien kännykkään avattiin menninkäisjahdin verkkosivu ja valittiin jahtaajalle lempinimi. Sivun kautta pystyi seuraamaan reaaliaikaisesti omaa pistesaalista sekä muiden jahtaajien tuloksia.

Kussakin löydetyssä heijastimessa oli lyhyt koodi, jonka pelisivulle syöttämällä sai merkittyä löytämänsä menninkäisen itselleen. Jokaisesta löydetystä menninkäisestä sai tililleen 1–3 pistettä.

Tapahtuman ajan vanhis piti lähtöpaikalla myyntipistettä, josta voi ostaa pientä syötävää ja juotavaa. Vanhis antaakin erityiskiitoksen K-Market Kookokselle, joka lahjoitti pillimehuja, jalkapallodonitseja sekä monenlaista muuta herkkua myytäväksi ja palkinnoiksi.

Suuret kiitokset menevät myös Lounais-Suomen poliisilaitokselle sekä Varsinais-Suomen pelastuslaitokselle, joilta saimme lapsille jaettaviksi heijastimia.

Sää oli marraskuisen kirpeä ja ilta oli pimeä, mutta lapsilla vaikutti olevan hauskaa. Riemun äänet ja lamput valaisivat Urheilupuiston. Samalla toivottavasti opittiin, miten hyvin heijastin näkyy pimeässä ja miksi se on halpa sekä tehokas turvallisuusväline.

Kiitos kaikille osallistuneille! Toivotamme kaikki vanhemmat myös mukaan vanhiksen toimintaan. Tekojen ei tarvitse olla suuria, mutta yhdessä saamme tuotettua pientä piristystä lastemme arkeen.

Jos heräsi kiinnostus osallistua vanhiksen toimintaan, ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseemme: martinkarkkisade@gmail.com.